tiistai 31. tammikuuta 2012

Kirjanmerkki-tyynynpäällinen

Kaikenkarvaisilla käsityösivustoilla olen usein törmännyt virkattuun kirjanmerkkiin, jonka muotokieli on aina saanut minut pauloihinsa. Luen toki enemmän kuin laki sallii, mutta kuvion jobi pelkkänä kirjamerkkinä vaikutti liian haasteettomalta noinkin sulokkaalle virkkaukselle.

Tämä ajatus päässä pyörin ympäri kämppää etsien uhria seuraavaan päähänpistooni ja yläkerran lepohuoneesta sen viimein löysin: vierassängyn auringon haalistama pikkutyyny tulisi saamaan uuden ilmeen, eikä sitä näin ollen tarvitsisi piilottaa enää muiden tyynyjen alle! Innovaation riemuvoitto!

Lankakorista löytyi ohuen ohutta virkkauslankaa, joka vaikutti ihanteelliselta pitsimäiseen työhön. Väreiksi valitsin ruskean ja pinkin - yhdistelmän johon olen jo kauan ollut hulluna vaikka periaatteesta inhoankin vaaleanpunaista. Ruskean sontainen olemus ehkä tasapainottaa tuota pinkin oksettavuttaa niin, että niiden älöttävyydet kumoavat toisensa ja niistä tulee siedettävät (oma teoriani, jolle ei ole minkäänlaista todistettua pohjaa eikä empiirisiä tutkimuksia tueksi).

Mieheni tosin ei pidä pinkistä minkään värin kanssa, mutta kuka häneltä kysyi? En ainakaan minä.. Siinä vaiheessa kun HÄN virkkaa itse tyynynpäällisensä, HÄN saa valita myös värit! Niin.. ettäs tiedätte!


Kuvion tekeminen on helppoa kuin heinänteko, vaikka lampaat söis:

Aloitus:
virkkaa 8 ks ja yhdistä lenkiksi piilosilmukalla

Viuhka 1:
Rivi 1: virkkaa 1 ks ja 2 kjs, sen jälkeen 13 pylvästä (14 yhteensä). KÄÄNNÄ
Rivi 2: virkkaa 1 ks ja 2 kjs ensimmäiseen pylvääseen, 1 kjs 1 p jokaiseen rivin pylvääseen (=14p ja 13 kjs kaarta). KÄÄNNÄ
Rivi 3: Virkkaa ensimmäiseen kjs-kaareen *1 ks 2 kjs 1 ks* (=nirkko), toista *-* 10 kertaa. Virkkaa 11:een kjs-kaareen 1 ks 5 kjs, jätä kaksi kaarta väliin ja viimeiseen kaareen 1 ks. KÄÄNNÄ


Viuhka 2:
Rivi 4: virkkaa 1 ks ja 2 kjs, sen jälkeen 13 pylvästä (14 yhteensä). Hyppää yhden nirkon yli ja virkkaa 1 ks seuraavaan nirkkoon. KÄÄNNÄ
Rivi 5: virkkaa 1 ks ja 2 kjs ensimmäiseen pylvääseen, 1 kjs 1 p jokaiseen rivin 1 pylvääseen (=14p ja 13 kjs kaarta). KÄÄNNÄ
Rivi 6: Virkkaa ensimmäiseen kjs-kaareen *1 ks 2 kjs 1 ks* (=nirkko), toista *-* 10 kertaa. Virkkaa 11:een kjs-kaareen 1 ks 5 kjs, jätä kaksi kaarta väliin ja viimeiseen kaareen 1 ks. KÄÄNNÄ


Viuhka 3:
Rivi 7: virkkaa 1 ks ja 2 kjs, sen jälkeen 13 pylvästä (14 yhteensä). Hyppää yhden nirkon yli ja virkkaa 1 ks seuraavaan nirkkoon. KÄÄNNÄ 
Rivi 8: virkkaa 1 ks ja 2 kjs ensimmäiseen pylvääseen, 1 kjs 1 p jokaiseen rivin 1 pylvääseen (=14p ja 13 kjs kaarta). Ennen työn kääntämistä virkkaa 1 ks kolmannen rivin 7:een nirkkoon vasemmalta lukien (tai 4:s oikealta lukien. KÄÄNNÄ
Rivi 9: Virkkaa ensimmäiseen kjs-kaareen *1 ks 2 kjs 1 ks* (=nirkko), toista *-* 10 kertaa. Virkkaa 11:een kjs-kaareen 1 ks 5 kjs, jätä kaksi kaarta väliin ja viimeiseen kaareen 1 ks. KÄÄNNÄ

Jatka samaan malliin kunnes päällekäin on 8 viuhkaa. Päättele lanka.

4 kommenttia:

  1. Kivan idean olet keksinyt, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Ihana idea!! Minä olen tehnyt just tuontyyppisiä kirjanmerkkejä, muttei ole tullut pieneen mieleen yhdistää niitä!!

    VastaaPoista
  3. kaunis , väri on just hyvä, ainakin tyttöni mielestä! täytys joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Khiitoksia kauniista sanoista! Malli vaikuttaa ensisilmäyksellä hieman haasteelliselta, mutta on loppujen lopuksi todella yksinkertainen ja nopea!

    VastaaPoista