tiistai 7. helmikuuta 2012

Käsityöpussukka

Rakas Canon EOS 500D:ni kävi pienellä virkistäytymisreissulla Salzburgissa joten en ole viikkoon päässyt jakamaan hengentuotoksiani mualimalle. Nyt asia kuitenkin korjaataan ja kuvausaparaattini passitetaan saman tien töihin!

Lankakorini on tällä hetkellä niin täynnä että se ratkeaa liitoksistaan - niinpä sinne ei saa enää ängettyä keskeneräisiä töitäni (joita on hävettävän paljon, projektien loppuun saattaminen ei ole vahuuksiani..), joten päätin ratkaista asian virkkaamalla käsityöpussukan. Saan myös jatkuvasti etsiskellä puikkojani joten päätin integroida pussukkaan taskut nille.

Virkkasin ensin pyöreän pohjan ja lähdin rakentamaan sille sitten reunoja kerros kerrokselta. Kun niiden korkeus lähenteli haluttua, vaihdoin langan värin. Jotta pohja ei lerpahtaisi aina kun pussukkaa nostaa, tärkkäsin sen kankaan kovettamiseen tarkoitetutlla tökötillä. Ei siitä kivikovaa tullut mutta juuri tarkoitukseen sopiva! Tämän jälkeen leikkasin kaitaleen mukavan keväistä kangasta ja saumasin reunat. Sitten taitoin kangasta ulospäin kuin haitaria saadakseni pienet pussit syntymään, jonka jälkeen ompelin pussien alapäät ja vasemman reunan kokonaan umpeen. Sitten parsin kankaan käsin virkatun pussukan sisäpuolelle ja voilá! - valmista tuli!




Näin teet oman pussukan:
Lankana käytin Novitan Keloa, sillä se oli tarkoitukseen tarpeeksi paksua jotta reunat pysyvät itsestään pystyssä.

Virkkaa 5 kjs ja sulje renkaaksi 1 ps:lla.
1. krs: 3 kjs (=1 p), 15 p renkaaseen, sulje kerros 1 ps:lla 3. kjs:aan kerroksen alussa = 16p.
2. krs: 3 kjs (=1 p), 2 p jokaiseen pylvääseen, sulje kerros 1 ps:lla 3. kjs:aan kerroksen alussa = 32p.
3. krs: 3 kjs (=1 p), 2 p joka toiseen pylvääseen, sulje kerros 1 ps:lla 3. kjs:aan kerroksen alussa = 48p.
Jatka virkkaamalla p:itä ja joka kerroksella 1 p enemmän lisäysten välissä, kunnes olet virkannut 11 kerrosta. Lisäysten välissä on 9 p ja krs:lla yhteensä 176 p.
Tämän jälkeen virkkaa ilman lisäyksiä, kunnes reunat ovat haluamasi korkuiset. Omassa pussukassani on 33 kerrosta ja sen korkeus on 20 cm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti