sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tuunattu henkari

Radiohiljaisuus päättyköön taas - aika päivittää uudet tuunaukset! Olen ollut pari viikkoa pipinä ja on laiskottanut niin maan vietävästi! Blogin päivitys olisi vaatinut ponnistuksen johon ei riittänyt energiaa sitten millään.. Osan syystä saa keuhkoputkentulehdukseni, jonka takia makasin viikon sohvalla. Hyvä puoli siinä oli, että sain motivaation lopettaa taas tupakanpolton. Toinen syy saamattomuuteeni oli Skyrim, johon koukutuin hetkeksi liiallisesti - mutta ei hätää, sain addiktioni kuriin :)

Sairasloma meidän taloudessa tarkoittaa myös yleensä sitä, että sisustus muuttuu jollakin tapaa. Mulla on yleensä liikaa aikaa tuijotella seiniä, ja tällä kertaa pahaa ögaa sai eteisen seinä. Kolmisen vuotta sitten kun muutettiin nykyiseen cribiimme, valitsin siihen ihan hirveän aivopieru-tapetin, joka revittiin nyt pois ja seinä maalattiin valkoiseksi. Kodin Anttilasta löytyi siihen sopiva sisustuskellokin, jonka värimaailman innoittamana päätin tuunata henkarimmekin.




Ja sehän vaati pelkkää ketjusilmukkaa - loputtomalta tuntuvan määrän niitä.. Lopputulos kieritettiin henkarin ympärille suht napakasti - vaikeissa paikoissa kannattaa olla pohjalla liimaa jotta ketju pysyy paikoillaan. Viimeistelynä päälle decoupage-lakkaa jotta lanka ei lähde rispaantumaan ja pysyy paikoillaan. Todella simppeliä ja aikaa menee ilta/henkari.


1 kommentti:

  1. Oletpas tehnyt ihanan henkarin! :) Itse tässä yritän etsiä juuri pientä vinkkiä kuinka tuunaisin häihini henkarit (täytyy vain olla hyvin yksinkertaiset, kun noin 100kpl koristan). :)

    VastaaPoista