perjantai 29. kesäkuuta 2012

Virkatut nilkkurit

Lomarahat tuli ja meni - suuri siivu niistä oli käytettävä alennusmyynneissä - missäs muualla? Biancosta mukaan tarttuivat kiilakorkosandaalit, joita olen vastustanut viimeiseen saakka koska pidin niitä rumina. Kummasti se mieli muuttuu. Eivät ne vieläkään saa allekirjoittanutta huutamaan ihastustaan haltioituneesti mikä saattakin olla osasyy siihen että päätin kehitellä niihin pitsinilkkurit. Tuo kummasti piristystä muuten todella yksinkertaisiin kenkiin. Aikaa meni yksi ilta Truebloodin nelostuottaria katsellessa ja lankaa vain hiirenpierun verran (tekninen termi).








Koukku: 2,5
Lanka: Novita Tennesee

Virkkaa 48 kjs (Tai muu parillinen silmukkamäärä) ja lisää 3 kjs silmukkaketjuun
1.krs: 1 p koukusta laskien viidenteen kjs:aan, *1 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, 1 p seuraavaan kjs:aan*, toista *-* kerros loppuun. Käännä.
2. krs: 4 kjs, hyppää ensimmäisen pylvään yli, *1 p seuraavaan kjs-kaareen, 1 kjs, hyppää yhden pylvään yli*, toista *-*. Lisää kaksi pylvästä kerroksen loppuun.
3.-6. krs: 4 kjs, hyppää ensimmäisen pylvään yli, *1 p seuraavaan kjs-kaareen, 1 kjs, hyppää yhden pylvään yli*, toista *-*.
7. krs: Virkkaa kerrokseen kiinteitä silmukoita, niin että teet yhden kiinteän silmukan lisää joka toiseen silmukkaan.
8. krs: Normaali kerros kiinteää silmukkaa ilman lisäyksiä.



 
Kruunipitsi-reunus: 
1. krs: 1 ks koukusta laskien 2. kjs:aan, 1 ks joka viidenteen seuraavaan kjs:aan, *käännä, 7 kjs, hyppää seuraavan viiden ks:n yli, käännä (6 ks, 5 kjs, 6 ks) 7 kjs:n kaareen, 1 ks jok. 7 seur. silmukkaketjun kjs:aan*, toista *-*. Virkkaa kerroksen lopussa 1 ks viimeisenn kjs:aan. Käännä.
2. krs: 4 kjs, hyppää ensimmäisen ks:n yli, *hyppää seur. 6 ks:n yli, toista (1 p, 3 kjs, 1 ps näistä kjs:sta ensimmäiseen) 4 krt. 5 kjs:n renkaaseen, 1 p samaan renkaaseen, hyppää 6 ks:n yli, 1 pp seur. ks:aan.* Toista *-*. Virkkaa kerroksen lopussa viimeinen pp kjs:aan.
Älä päätä reunapitsiä vaan virkkaa vielä kierros sivun ja yläosan ympärille: näin epätasaiset reunat tasoittuvat ja neppareille saa vankemman pohjan.

Kiinnitystä varten taoin pitsien takareunaan nepparit, mutta joku nappisovelluskin käy erinomaisesti!