perjantai 13. tammikuuta 2012

Tennari-sukat

Aika karkasi taas täysin käsistä.. mutta niinhän se tuppaa aina joulun aikaan tekemään. Sitä elää harhaluulossa että tässähän on kuukausia aikaa vääntää joululahjoja ja sitten sitä herää säpsähtäen viikko ennen aattoa huomatakseen että sohvalla käsissä on ollut vain sipsipussi. Niinpä tänäkin vuonna joulukuun loppupuolella mieheni kärsi sukkapuikkojen aiheuttamasta tinnityksestä.. mutta lahjat tuli ajallaan valmiiksi!

Suosikkini tämän vuoden kokin puntissa oli tennari-sukat. Paikallisessa marketissa silmiini pisti Novitan-sukkalehti ja juuri kyseinen malli sai aviisin päätymään ostoskoriini. Sukat eivät olleet vain hauskan näköiset vaan myös naurettavan helpot tehdä: Varteen joustinneuletta, normi vahvistamaton kantapää ja jalkapöytään joustinneuletta. Varvasosaan lanka vaihtuu valkoiseksi. Lopuksi kengännauhat pujotellaan jalkapöydän joustinneuleen läpi ja varteen tehdään badge. Henkilökohtaisesti en juurikaan fanittanut Novitan ehdottelemaa badgea vaan nypersin sen oman mallin mukaan. Kengännauhoissa kannattaa ostaa mahdollisimman pitkät nauhat, koska pituus loppuu yllättävän nopeasti kesken.. Niin kävi oranssien sukkien kanssa, mutta vahingosta viisastuneena seuraviin tuli jo pidemmät ja nehän riitti lähes polviin saakka!


Kuvien sukat ovat Novita 7-veljestä lankaa ja ne on neulottu nro 4:n puikoilla. Aikaa meni päivä per sukka.

Saman nauhaidean plagioin myöhemmin toisiin sukkiini, jotka tein alunperin liian isoiksi ja jouduin pujottamaan untuvatossut niiden sisään jotta ne pysyisivät jaloissa - mikä ei loppujen lopuksi ollut huono idea koska huonon ääreisverenkierron omaava sisareni sai niistä lämpimät joululahjat. Tossut olisivat muuten olleet kovin arkisen näköiset mutta nauhat saavat ne näyttämään jopa ihan kivoilta!

3 kommenttia:

  1. ihanat nuo turkoosilla nauhalla!! :)

    VastaaPoista
  2. moikka :) ihanat tossut! montako silmukkaa sulla oli puikollaan noissa? teitkö siis vahvistamattoman kantapään? ja mistä löysit noin pienet untuvatossut? :)
    -eve-

    VastaaPoista
  3. Moikka =). Ihana idea. Ystäväni tilasi minulta polviin astiolevat tennarisukat. Kysyisin olisiko mitään ohjetta antaa 42 kokoisille sukille? Sukat olisivat Punaiset jossa kärki musta ja pohja ja nauhat. voiko tavallista lankaa käyttää tässä sukassa ?

    VastaaPoista